Kun olimme 21 vuotta sitten saaneet valmiiksi uuden kodin, oli edessä pihan ja puutarhan suunnittelu. Omenapuita, tottakai! Tontilla oli vielä vuosi aikaisemmin ollut viljapelto, joten maa oli sopivaa kaikenlaiseen istutteluun. Talon itäpuolen rantaan päin viettävä pelto oli mielestäni juuri sopiva suunta visuaalisesti, ikkunoista katsottuna. Muutenhan kaikkialla ympärillä oli vain peltoa ja aukeutta. Näin voisimme ihailla kukintaa ja satoa… Niin tosiaan luulin SILLOIN. NYT tiedän, että sillä suunnalla eivät omenapuut viihdy. Aluksi siellä oli 10 puun kaunis tarha, sitten 9,8…. Välillä uusittiin istutuksia, mutta ei auttanut. Yli 20 eri puuta sinne aikojen kuluessa istutettiin, nyt jäljellä ei ole yhtäkään! Peltoaukealla puhaltavat voimakkaat lounaistuulet, kevään ahava tai jokin muu selittämätön – jotakin aina meni pieleen. Viimeisen tälle alueelle istutetun puun tarina päättyi kaksi vuotta sitten, kun se kesän voimakkaan ukkospuuskan yhteydessä yksinkertaisesti vain katkesi. Meillä sattui juuri silloin olla vieraita ja näimme yllättävän tapahtuman olohuoneen sohvalta…Nyt sillä alueella onkin tosi helppoa ajaa nurmikko! Että ei niin pahaa, ettei jotakin hyvääkin… Saimme muuton yhteydessä tädiltäni tupaantuliaislahjaksi koristeomenapuun, jonka istutimme talon lähelle rinteessä olevaan perennapenkkiin, koska nurmikko oli vielä tekemättä alapihalla. Ja sehän kukoistaa! Eli korkeuseroa on ehkä pari metriä, talo antaa suojaa – ja siinä se. Joka kevät tuon upean puun kukinta on keittiön ikkunan takana ihanaa katseltavaa. Tikka tosin aikoi tuhota sen yhtenä vuonna, kun se aikansa kuluksi, tinttien talipalloihin vuoroaan odotellessaan, hakkasi rungon yläosan säpäleiksi useasta kohdasta. Latvus kuivui, mutta onneksi se aukko on kasvanut jo aikalailla umpeen.
Viimekeväänä sen kukinta oli todella mahtavaa, kuten kuvasta voi päätellä. Yhdessä vaiheessa lehtiä ei erottanut ollenkaan, se oli kuin kermavaahdolla kuorrutettu. Syksyllä linnut käyvät popsimassa marjat siitä, itse en ole ainakaan toistaiseksi niitä käyttänyt.
Nyt omenapuita on istuteltu sinne sun tänne siten, että ne olisivat paremmin suojassa tuulelta. Lopputuloskin on jo aika hyvä, viime syksynä saimme ensimmäisen kerran jonkinmoista omenasatoa. Nyt tietenkin kysyt, olenko huomioinut kasvuvyöhykkeet puita valitessani. Olen! Meillä on ollut yli 10 vuotta kokeilussa vain nelos/viitosvyöhykkeellä pärjäileviä lajeja. Sekään ei kuitenkaan ole auttanut.
Itse vartettu puu
Kerran päätin kokeilla varttamista, kun sain ystävältä harvinaisen herkullisen omppopuun oksia. Olin kasvattanut edellisenä vuonna mummolan pihapiirin 60-vuotiaiden omenapuiden siemenistä piiskataimet, johon nyt sitten kokeilin tätä minulle ennen tuntematonta toimenpidettä. Viilto pitää tehdä kuulemma varmalla kädellä, yhdellä vedolla, niin eri oksat voidaan saumattomasti liittää yhteen. Pyysin puukkoineen avuksi iäkkään ystäväni Topi-mestarin ja yhdessä hoidimme homman niinen ja vahan kera. Sitten pieni taimi istutettiin koristeomenapuun kanssa samalle korkeudelle, talon suojaan. Siinä oli kyllä entuudestaan pyykkiteline, mutta senhän sai kaivettua pois tämän tärkeän taimen tieltä. Tuo kaikki vaivannäkö kannatti, sillä nyt siinäkin kasvaa voimakas puu, joka viime syksynä ensimmäisen kerran tuotti herkullista satoa. Ylpeänä vein korillisen myös kaverilleni Topille! Kuvasta voi kuitenkin huomata, että puun latvasta pääsi yllättäen myrskyllä lohkeamaan suuri, omenia täynnä oleva oksa. Harmi! Lajikkeen nimeä en tiedä, mutta omenat säilyvät varastossa lähelle joulua ja maku vain paranee. Alkujaan tämän puun omistaja oli tuonut muuttonsa yhteydessä oksia Mäntsälästä tullessaan ja näin saanut omaan pihaansa rakkaan kotipuunsa kasvamaan. Minullekin tämä OMA puu on nyt erityisen tärkeä, se on ollut talvet moninkertaisesti jäniksiltä suojattuna ja kaikin puolin silmälläpidon alaisena!
Tässä kuvassa on Huvitus, joka oli kaunis punaisine omenoineen. Sen runko on kuitenkin alkanut mustua, joten pelkään, että huonosti käy jatkossa. Tuo rungon mustuminen on ollut muutaman puun tuho. Luin jostakin pari vuotta sitten, että jos omenapuu kuolee, sen tilalle ei saa istuttaa heti uutta puuta, koska maahan jäänyt juuristo erittää jotakin kasvunestoainetta vielä muutaman vuoden. Enpä sitäkään ennen tiennyt, joten jokunen puu varmaan kuoli tästäkin syystä. Kerran syksyllä ”keksin” haravoida viimeisen ruohonleikkuujätteen runkojen ympärille – keväällä kuori irtosi kuin rannerengas…se niistä puista sitten!
Joskus huvittaa muistella erään sukulaismiehen ohjetta. Hän oli käymässä meillä ensimmäistä kertaa silloin kauan sitten ja ehdotti, että istuttaisimme koko neljän hehtaarin lähipellon omenapuille. Sitten vain antaisimme niiden kasvaa ja syksyisin istuisimme pihakeinussa ja keräisimme omenoiden hakijoilta rahat pois…heh heh. Ei tainnut tällä henkilöllä olla sitä tietoa, joka meillä on nyt! Mutta huumorimielessä ideaa on usein muisteltu…
Riitan puutarha ja mummolan riepumatto 